Lamppui


Ihan ensimmäinen lamppuviritelmä. Ostin suunilleen 30 vuotta sitten koottavan lintuhäkin Savonlinnassa opiskellessani, kun se oli vaan nii hieno. Omaan asuntoon muutettua ei ollut sitten varjostinta lamppuun ja niimpä häkki päätyi lampuksi. Lampussa asuu lampun lisäksi isukin metsästysamulettina palvellut kanahaukan jalka.


Eräästä työpaikasta kierrätykseen lähdössä ollut pikkuinen jalkalamppu pätyi Leirin ja sai nappisilauksen.



Tylsä plafonndi muuntui unisieppariksi makkarin kattoon.


Kesänäyttelyssä oli hieno taideteos, nimeltään Aurinko. En muista kenen, mutta kiitos taiteilijalle ideasta. Atriumin aurinko -lampun kuuppa on metallinen kakkuötökkäkupu ja siihen sitten alumiinilankaa ja bling blingiä.


Milla halusi uuden lampun varjostimen. Jossain musiikki-ohjelmassa studion katosta roikkui monta kravateilla päällystettyä lamppua ja siitä vaan ideaa jalostamaan.

Linjasaneerauksen myötä kylppäri meni uusiksi. Ajattelin, että koska tuli niin kalliiksi, täyttyy siihen hintaan saada vähän luksusta. Sähkömiehen kanssa väännettiin kättä, voiko vessassa olla kristallikruunua vai ei.
Voi olla. Uskomattoman vaikeaa on saada remonttimiehiä ymmärtämään!



Kalliin desing-lampun kotitekoinen versio.Vain keskimmäiseen lamppuun tulee valo. Varalamput ovat lähellä.

Vävy heitti vitsinä, että haluanko heidän vanhan sängyn jouset.
  Tietenkin halusin! 
Ystävälläni oli eräässä pihassaan vanhojen sängynjousten alla peili puutarhan aitaan kiinnittettynä. 
Halusin käyttää sitä ideaa, muttei ollut vielä noita jousia...


Serkun miehen rancilta löytyneet lypsykoneen vetimet.
Idea synytnyt kuvasta, jonka näin jossain...

Lusikoista ja haarukoista kasattu lamppu. Oma versio netissä levinneestä lusikkalampun kuvasta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti