Koruja on tullut tehtyä jo pikkulikkana. Oikein innostus iski, kun työkaveri houkutteli mukaan koru- ja kiviharrastajien kerhoon.
http://skkh.nettisivu.org/
Myyjäisissä on mukava käydä, mutta se esillepano ja pois korjaaminen vievät paljon aikaa, Korvikset kadottaneet parinsa ja kaulakorut solmussa! Korukerhossa näin sitten kirjankansista tehdyn korurasian, ja sovelsin sitä myynti/säilytys telineiksi.
Hopeaketjukurssin tuotoksia.

Ranneketju on mallia maskotti ja kaulaketjua tehdessä oli jo työlääntynyt renkaiden sahaamiseen. Pätkin kierteen, siis sen lenkkien aihion pätkiksi ja käänsin pihdeillä päät lenkiksi ja kiinnitin toisiinsa renkailla. Korvikiset on spiraalille käännetystä langasta littanaksi naputeltuja.

Lusikkakorukurssilla syntyi äidille äitienpäivälahja ruusulusikasta
.

Sormuskurssilla tytsylle säädettävä rusettisormus hopeasta ja messingistä.
Kun ei tullut mitään ideaa, niin kunhan vääntelin hopeoitua kuparilankaa. Lopputuloksena rannerengas, johon voi vaihtaa silkkinauhan mielialan mukaan.

Kokeiluluontoinen helminauha helmiäisistä.

Muutama vaijerirannekoru myyjäisiin.

Tappikorukurssilla sain aikaiseksi vain yhden pennistä kruunuistutksella tehdyn korviksen.
Nappikorviksia sulatetusta lasista tappipohjaan liimattuna,
nappeja ommeltuna pohjaan
ja pari sormusvaijeriin siemenhhelmistä navottua sormusta...
Lusikan pesiin liimatut lasimöllikät nahkanauhassa.
Palapelin paloista ja neppareista rannekorut ja korvikset
Helmistä ja simpukan kuorista parit kaulakorut ja korvikset.
maanantai 14. tammikuuta 2013
Koruja

Koruja on tullut tehtyä jo pikkulikkana. Oikein inostus iski, kun työkaveri houkutteli mukaan koru- ja kiviharrastajien kerhoon.
Myyjäisissä on mukava käydä, mutta se esillepano ja pois korjaaminen vievät paljon aikaa, Korvikset kadottaneet parinsa ja kaulakorut solmussa! Korukerhossa näin sitten kirjankansista tehdyn korurasian, ja sovelsin sitä myynti/säilytys telineiksi.
Hopeaketjukurssin tuotoksia.

Ranneketju on mallia maskotti ja kaulaketjua tehdessä oli jo työlääntynyt renkaiden sahaamiseen. Pätkin kierteen, siis sen lenkkien aihion pätkiksi ja käänsin pihdeillä päät lenkiksi ja kiinnitin toisiinsa renkailla. Korvikiset on spiraalille käännetystä langasta littanaksi naputeltuja.

Lusikkakorukurssilla syntyi äidille äitienpäivälahja.

Sormuskurssilla tytsylle sädettävä rusettisormus hopeasta ja messingistä.
Kun ei tullut mitään ideaa, niin kunhan vääntelin hopeoitua kuparilankaa. Lopputuloksena rannerengas, johon voi vaihtaa silkkinauhan mielialan mukaan.

Kokeiluluontoinen helminauha helmiäisistä.

Muutama vaijeri rannekoru myyjäisiin.
 |
Tappikorukurssilla sain aikaiseksi vain yhden pennistä kruunuistutksella tehdyn korviksen.
|
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti