Ihanaa kun on joku joka odottaa.

Ehkä. Ensimmäisen kun avaan oven töistä tullessani, vastassa on silputtu Aku Ankka. Olisivat silpunneet sen laskun. Kolme murusta parveilee eteisessä vastassa, eikä kukaan myönnä tekosia, vaan vaativat välipalaa välittömästi. On kuitenkin saatava ensin takki ja kengät pois. Tuskaa! -huutavat kattilat. Annan pussillisen grillattua kalasäilykettä jaettuna kolmeen kippoon, lisäksi muroja purkkiin. Sinne jäivät mutustelemaan kun lähtin keittiöstä konetta avaamaan. Pakko olisi tehdä jotain opintojen eteen. Kohta kuuluu kilinää, pauketta ja rähinää. Nelli on päättänyt vallata silityslaudalta toisten kupit vaikka omansaankin on vielä syötävää. Tästä seurauksena Morgan ilmeisesti antanut 5-piikkisen puhua ja kupit pudonneet. Assi on siirtynyt tarkkailuasemiin ruokapöydälle. Alkaa tosiaan sterssata tuo Nellin syömishäiriö. Siirrän Assin murot ja Morganin ruokakupin parvelle ja palaan koneen ääreen muistelemaan salasanoja. Kohta erikoisen paksuhäntäiseksi muuttunut Morgan ajaa puolet isompaa Nelliä takaa ja päättävät aloittaa tappelun keskentekoisen pikkupöydän päällä. Siinä pöytälevyksi tarkoitettu kirjasinkasti romahtaa laatikon päältä ja pienillä matkamuistokivillä täytetyt lokerot tyhjenevät nanosekunnissa ympäri huonetta. Toivottavasti löydän kaikille kiville oikean lapun. Ja pöytä on saatava valmiiksi ensitilassa. Olikin tosi hyvä idea asetella ne kivet paikoilleen ennen kuin lasi on hankittuna. Näppäimet on löytäneet paikkansa ja kattilat toipuneet hapanleipäkohtauksestaan. Nyt vain kiviä etsimään ja laputtamaan. Koulutehtävä saa siirtyä tuonnemmaksi.


Hei oikeesti, tuleeko sitä ruokaa? Ja katokkii et se on jotain hyvää!

Ronkelit kattilat

Tässä kohtaa kuuta, kun rahat ovat todella vähissä, ei kattiloiden ruokakaan ole niiden suoskkimerkkiä. Yritin selittää tilannetta ja pyytelin anteeksi, mutta kiittämättömät lurjukset eivät suostu syömään mitään! Jopa Nelli jätti syömättä ja sitä ei kovin usein tapahdu.

Päätin pistää kovan kovaa vastaan, enkä anna uutta, ennen kuin entinen on syöty. Sama taktiikka kuin monta monituista vuotta sitten, kun Milla oli pieni, jotain 6-7 vuotias. Tein come-on-everybody-pataa (kämppis ilmoitti lähtevänsä pizzalle, kun kuuli mitä on listalla), ja epäonnistin mallikkaasti. Komensin tytsyn pöytään ja latasin normaalin annoksen meille molemmille. Itse en ehtinyt vielä maistelemaankaan, mutta Milla söi jo urheasti, haki lisää, otti suuren lusikallisen ja huuhteli maidolla alas kyyneleet silmistä valuen. Kun sitten kysyin mikä itkettää noin kovin, niin urhea pikku tytsyni kertoi ruuan olevan niin pahaa. Maistoin ja totesin hänen olevan oikeassa. Kyselin sitten, miksi syö ja otti lisääkin, kun ruoka on tosiaan pahaa, niin silloinpa purskahti itku äänekkääksi ja totesi, että syö siksi nyt kaiken ruuan, ettei enää huomenna tarvitsis sitä syödä. Noh, omatunto siinä vähän kolkutteli kun olen selvästi ollut hieman ankara ruuan kanssa nirsoilussa. Olihan miunkin sitten pakko sitä syödä.

Pohdimpa vaan, onnistunko pitämään saman kurin kattiloillekin... epäilen.

Ärsyttävää! Miks se pistää murot tämmösen pieneen kuppiin?

Morganin hepulipäivä

On pienellä kissalla asiaa! Kävelee perässä ja raakkuu. Variksen raakkumiselta tuo Morganin naukaisu kuulostaa enemmän, kuin kissalta.

Tuo jostain löytämänsä kuitin ja tiputtaa sen jalkoihini. Kun sitten heitän ruttuisen kuitin kauemmas, se tuo sen takaisin kuin paraskin kapulaa noutava koira ja raakuu.

Päästin Morganin parvekkeelle samalla kun kävin sikarilla. Ei olisi pitänyt.

Vähän aikaa hyppeli lumisella lattialla, nosti häntänsä tikkusuorana kohti taivaita ja pissasi!!! Ja raakkui.

Komensin sen heti sisälle, ja aloin lapioimaan pissistä lunta kaiteen yli. No tulipahan tehtyä lumityöt parvekkeella.

Ruokaa on toki saanut ja jopa söi, mutta ilmeisesti jotain hyvää tekisi mieli. Kuivattu kuore tai ankanrinta ei kelpaa, joten Nelli huolehti niistä. Silloin tällöin spurtti huoneesta toiseen ja raakkumista väliin.

Ei Morgan malta olla sylissäkään silitettävänä, mutta tässä koneen näppiksellä olisi toki kiva istua. Ja raakkua.

Otin valjaat esiin, jos veisin sen pihalle raakkumaan ja pissimään hankeen, mutta tässä vaiheessa kaikki kolme katosivat. Jopa Nelli, joka oli ruokalevolla massunsa vieressä.

Se noutaa kuin koira...

Kappas!
Uusi kiikku...?

Herätys!

Vuoden viimeinen päivä alkoi pitkästä aikaa kattiloiden yhteisvoimin ihmisen herätyksellä. Nukkua nyt yli aamupalan!
Morgan oli hivuttautunut peiton alle ja nuoli koko karkean kielen mitalla paljasta käsivartta.
Nelli hyppäsi mahan päälle koko seitsemän kilon vakuuttavalla voimalla ja alkoi tallustelemaan siinä pitkin ihmisen pituutta.
Assi istui tyynyllä ja taputteli karvaisella tassullaan ihmisen naama
Herää, nyt on ruoka-aika!
Kun sitten luovutin ja aloin kömpimää pois lämpimän peiton alta, kaikki singahtivat suoraan keittiöön. Palasivat sieltä närkästyneenä jalkoihin pyörimään kun matkalla jäin ruokkimaan kaloja. Ne sentään jaksavat odottaa kärsivällisemmin kuin kissat, vaikka Ystis jo kroolasi allasta edestakaisin. Vähällä olin kompastua jaloissa pyöriviin kissoihin. Kupit saatuaan Assi istui ruokakupin edessä, otti käpäläänsä nokareen, tuijotti sitä epäuskoisena ja katsoi minuun se "et voi olla tosissas, että tää on kissanruokaa" -ilme naamallaan ja tiputti nokareen kupin viereen. Morgan oli jo tällä välin ehtinyt haistella ruokaa ja häntä pystyssä täristen loikannut alas kissojensilityslaudalta ja painunut raakkuen akvaariolampun päälle makaamaan. No Nepukatti söi hyvällä halulla omansa ja kohta palannee katsomaan mikä siinä oli kavereiden mielestä vikana. Yhden koskemattoman kupin vien kattilahyllylle, jos vaikka myöhemmin tulisi nälkä. Syököön Nelli toisen, ettei mene ihan hukkaan.

Sisustukseen sopiva.

Oi niitä aikoja

Kun katteja oli kaksi...

Näin unta, että minulla oli kaksi kissaa, toinen punainen pitkäkarvainen ja toinen musta lyhytkarvainen, ja nimet olivat Aslan ja Morgan le Fay suosikkikirjojeni sankarit. Kerroin kukkiksella töiden lomassa työkaverille unesta ja hän innostui ja ilmoitti tietävänsä missä on juuri tuollaisia pentuja. Tuumasta toimeen ja katsomaan! Aslan oli viikon ikäinen mutta Morgan ei ollut vielä syntynyt. Kasvattaja vakuutteli, että Morganin emo on aina saanut mustia pentuja, ja varmaan tulevatkin ovat. Varasin Aslanin ja syntymättömän mustan, jos se olisi tyttö. Uudenvuoden päivänä kasvattaja sitten soitti, että täpärästi on tyttö syntynyt, Morgan oli pentueen ainoa tyttö ja tumma, mutta syntyi elottomana. Kasvattaja oli sitten elvyttänyt tovin ja Morgan rääkäissyt ensimmäisen kerran. Varmaan tuosta johtuu, että Morgan on hieman hmmm... toistaitoinen. 

Kun nämä murut sitten tulivat aikanaan Leiriin, niin intopinkeänä ja idealistisena ajattelin, että käyvät puupelletteihin sitten pissimässä, kun edellisetkin kissat ovat nin tehneet. Vaan ei! Hieman aloin jo huolestua, kun laatikossa ei parin päivän jälkeen näkynyt mitään vaikka tytöt syövät ja juovat hyvin. Milla bongasi Assin pissalta parvekkeen kynnysmatolta ja pienet kakit löytyivät kylpyammeen alta. Suuresti meitä oli huvittanut kun Morgan istuskeli suuressa kukkaruukussa, mutta kävi ilmi, että pissaili sinne. Soitto kasvattajalle, ja valitus huonosta esikasvatuksesta. Hän nimittäin sanoi pentujen olevan sisäsiistejä. Puhelu oli silti avartava, pennut olivat tottuneet puuterin tuoksuiseen hiekkaan ja luultavasti vierastaisivat puun hajua. Hiekan vaihtaminen sai kisut käymään laatikolla. Myöhemmin ne kyllä oppivat puupelletteihin.

On se vaan niin söpö, kun istuu tuossa korvat tanassa